Sveitsi

3 x kiva tietää

1.

Sveitsiläisten kansallisylpeys on omaa luokkaansa. Vai miltä kuulostavat valmiiksi keitetyt kananmunat, joita myydään kansallispäivänä punaiseksi maalattuina ja valkoisella ristillä koristeltuina?

2.

Sunnuntai on luvallinen – tai oikeastaan pakollinen – laiskottelupäivä. Silloin ei sovi ajaa nurmikkoa, ripustella pyykkejä, lyödä nauloja seiniin tai osoiteta muitakaan ahkeruuden merkkejä.

3.

Matkapuhelimen lataaminen saattaa aiheuttaa ongelmia, jos mukana ei ole omaa adapteria. Sveitsiläisissä pistokkeissa on kolme reikää, kun niitä on Euroopassa yleensä kaksi.

Junamatkustajan ja patikoijan paratiisi

Sveitsiläisille on siunaantunut ylenpalttisen paljon hyvää ja kaunista. Korkeita vuoria ja puhdasvetisiä järviä. Laaksoja ja niihin laskevia vesiputouksia. Keskiaikaisia kaupunkeja ja idyllisiä alppikyliä. Hienoja vaellusreittejä ja ylellisiä laskettelukeskuksia.

Ravintolat ovat laadukkaita, galleriat mielenkiintoisia, yöelämä vauhdikasta – ja kellot maailman arvostetuimpia. Täällä kaikki myös toimii kellontarkasti!

Alpit vievät lähes kaksi kolmasosaa Sveitsin pinta-alasta, ja yli neljäntuhannen metrin huippujakin on kymmenittäin. Maanpäällinen paratiisi patikointiin tai kiipeilyyn hurahtaneille!

Unelmakohde Sveitsi on myös kauneudesta nauttivalle. Helpoin tapa päästä upeiden ja yllättävänkin vaihtelevien maisemien sisään on juna. Junalla matkustaminen on täällä lähes ekstaattinen kokemus. Kaikki on siistiä ja puhdasta, aikataulut pitävät, ja ikkunasta aukeavat näkymät saavat matkaajan haukkomaan henkeään.

Vaikka ravintolakulttuuri on täälläkin yhä kansainvälisempää, fondue, racletet ja ylipäätään juustot ovat yhä arvossaan. Ruuan kanssa kannattaa maistella paikallisia viinejä, joita ei muualta maailmasta juuri saa – sveitsiläiset kun juovat valtaosan viineistään itse.

Myös suklaa on täällä herkullista. Suklaatehtaita ja -puoteja on paljon, ja ne ottavat vastaan vierailijoita. Valikoima on laaja ja suklaamunien ja -pupujen määrä erityisesti pääsiäisenä suorastaan käsittämätön!

Junamatkat!

Glacier Expressin junamatkaa tituleerataan Sveitsin upeimmaksi: kahdeksan tunnin matka vie Zermattista St. Moritziin. Huikeista maisemista pääsee kuitenkin nauttimaan myös lyhyemmillä paikallisjunareissuilla.