"Muutin perheeni kanssa Suomesta Madridiin vuonna 1993. Vuonna 2005 perustin mieheni kanssa Viandanten.
Nimeen sisältyy kaksi yrityksellemme tärkeää asiaa: jalan kulkeminen ja matkustaminen. Tarjoamme mielellämme ei-motorisoituja liikkumismuotoja myös asiakkaillemme. Vastuullisuus ei vielä kaksikymmentä vuotta sitten ollut niin päivänpolttava asia kuin nykyään, mutta se on ollut mukana meidän ja yhteistyökumppaneidemme toiminnassa alusta lähtien.
Meillä on loistava tiimi! Tulemme Suomesta, mutta olemme asuneet kohdemaissamme jo vuosia – tai vuosikymmeniä. Paikalliset ihmiset, toimintatavat ja kulttuuri ovat tulleet meille tutuiksi oman kokemuksen kautta.
Pienuus on meille ennen kaikkea vahvuus. Jokainen tiimiläinen saa meillä äänensä kuuluviin. Tämä näkyy luovina, persoonallisina ja loppuasiakkaan odotukset ylittävinä ratkaisuina. Pienuus tarkoittaa myös henkilökohtaista, joustavaa palvelua sekä kykyä reagoida nopeasti mitä erilaisimpiin tilanteisiin.
Viandanten asiakkaana voit olla varma, että oma asiakkaasi saa vain parasta. Emme nimittäin suosittele mitään kokeilematta sitä ensin itse. Käymme kokouspaikoissa, testaamme ravintolat, koenukumme hotellihuoneet, kävelemme patikkakierrokset.
Lupausten pitäminen ja asiakkaan odotusten ylittäminen ovat olleet kunnia-asioitamme toiminnan alusta lähtien. Sillä tiellä jatkamme edelleen – kun jokin toimii, sitä ei kannata lähteä väkisin muuttamaan. "
Ulla Lipasti

Tällä porukalla ei mene sormi suuhun missään tilanteessa! Pitkä kokemus näkyy laadukkaana palveluna, pienuus joustavuutena ja henkilökohtaisuutena. Rakastamme ideoimista, etsimme jatkuvasti yllättäviä, suurelle yleisölle tuntemattomampia vaihtoehtoja ja teemme kaikkemme ylittääksemme sinun ja asiakkaasi odotukset. Persoonamme ja erityisosaamisalueemme ovat erilaisia, joten löydämme varmasti tarpeisiisi ja toiveisiisi sopivan yhteyshenkilön.
Ota siis yhteyttä – me vastaamme aina!